Tutkimusten mukaan työpaikka, jossa innostutaan, on hyvinvoiva, luova ja tuottelias. Mutta miten saada ihmiset innostumaan? Toisin kuin usein oletetaan, siihen ei tarvita hurmoksellisia hengenkohotustapahtumia. Päinvastoin: innostus on tunne, jota johdetaan luomalla sille tilaa. Se ei synny käskemällä, vaan sisältä, ihmisestä itsestään, turvalliseksi koetussa ilmapiirissä.
Työyhteisöt ovat täynnä erilaisia tunteita, ja pelko, suru tai huoli tulee käsitellä pois innostuksen tieltä. Esimerkiksi organisaatiomuutosten yhteydessä on tärkeää rohkeasti keskustella sen herättämistä tunteista. Kun sitten yhteistoiminnassa lähdetään viemään muutosta eteenpäin, on hyvä pohtia, miltä tavoitetila näyttää, tuntuu ja mikä siinä on merkityksellistä. Myös odotusten kirkastaminen on tärkeää. Mikä on kunkin tiimin ja henkilön rooli, valta ja vastuu? Mitä odotamme toisiltamme ja millaiset pelisäännöt yhteistyötämme ohjaavat?
Matkan varrella kannattaa säännöllisesti pysähtyä katsomaan, mitä ja miten on saatu aikaan. Onnistumiset vahvistavat innostumista ja jatkuva palaute varmistaa, että edetään yhdessä samaan suuntaan. Ihmiset janoavat palautetta ja kannustusta. Kannustus on kuin ilmavirta, joka nostaa ihmisen siivilleen yli erilaisten arkisten esteiden. Sen pitää kuitenkin olla aitoa tai se voi kääntyä itseään vastaan. Innostuksen siivet on helppo katkaista myös näennäisellä yhteistoiminnalla. Näennäistä se on silloin, kun esimiehet ja johto eivät aidosti halua kuulla henkilöstön näkemyksiä ja hyödyntää niitä organisaation kehittämisessä. Jos näin käy, on seuraavalla kerralla entistä vaikeampaa saada henkilöstö mukaan yhteistoimintaan.
Ihmiset ymmärtävät vaikeatkin päätökset ja sen, ettei kaikkia ideoita voida toteuttaa, kunhan he saavat olla mukana yhteisissä keskusteluissa. Yhteinen keskustelu ja ideointi myös itsessään innostavat, nostavat energiatasoa ja rakentavat uskoa omaan tekemiseen ja tulevaisuuteen. Kun kirjoitan ja puhun innostuksesta, näen silmieni edessä ihmisen, tiimin ja organisaation, joka on tiedostanut omat vahvuutensa ja voi toimia niiden varassa mielekkään tavoitteen eteen yhdessä muiden kanssa.
Innostuessamme paljastamme muille, mikä on meille tärkeää. Olemme silloin haavoittuvaisia ja innostuksemme voi herkästi kääntyä jopa häpeäksi, mikäli kukaan ei kannattele innostustamme edes pienen hetken vertaa. Innostus lisääntyy jakamalla, ja olemme kaikki vastuussa sen mahdollistamisesta, niin itsellemme kuin muille. Tämä ei vaadi ihmeitä, vaan arjen perusasioita.
Arkea kuitenkin on myös se, että aina ei innosta. Silloin on tärkeää keskittyä omaan perustehtävään ja tehdä se huolella asettumatta muiden innostuksen esteeksi. Parhaimmillaan jo tunne asioiden etenemisestä virittää innostuksen. Jokaisessa työtehtävässä ei välttämättä ole innostavia piirteitä. Silloin on hyvä vaikka yhdessä pohtia, miten nämä työt tehdään tehokkaasti pois alta ja päästään nopeammin kiinni innostavimpiin tehtäviin. Milloin sinä viimeksi olet keskustellut kollegoittesi kanssa siitä, mikä heitä työssään innostaa? Entä tunnistatko, mikä herättää oman innostuksesi?
**************
Blogi on julkaistu Telma-lehdessä 11.9.2017. Telma on Työsuojelurahaston ja Työturvallisuuskeskuksen julkaisema työelämän kehittämisen erikoislehti.