Oletko sinä huomannut, miten aika ja mieli luonnostaan pysähtyvät lomalla elämän ihmeiden äärelle? Miten ympäröiviä asioita, pieniä ja suuria, havahtuu huomioimaan hyväntahtoisella uteliaisuudella? Miten jo keväällä talven taittuessa ja valon määrän lisääntyessä huomaa oman näkökentän laajentuvan?
Miten sitten talvea kohti edetessä alkaa pikkuhiljaa ajautua sisäisen kiireen tunteeseen ja elämän pienet ihmeet vilahtavat ohi niitä huomaamatta? Miten arki vie mennessään ja ympäröivä hämärä, tohina ja vilske entisestään imee mukaansa ja synnyttää kenties pientä levottomuutta kehossa?
Miten talven tohinan keskellä voisi löytää tuon kesän luonnostaan tuoman elämää itseään ihmettelevän uteliaisuuden? Mistä arjen keskellä voisi löytää nuo pienet pysähtymisen hetket, ikään kuin minilomat?
Yksi itselleni toimiva keino on ollut kirjata ylös muistivihkooni sanat ”elämän ihmettely” osaksi muita kauden tavoitteitani. Olen pyrkinyt löytämään jokaisesta päivästä pienen hetken ihmettelylle ja elämän äärelle pysähtymiselle.
Kun malttaa pysähtyä, huomaa, miten juuri nyt on hyvä.
Minulla tuo hetki on usein aamu. Hetki, jolloin puolisoni vielä nukkuu. Silloin keitän kupin kahvia ja istun ikkunasyvennykseemme. Tuoksuva ja lämmin kahvikuppi herättää kehon tuntemukset ja katse eksyy maisemaan. Toisinaan kaivan esille aamusivuni, muistikirjan, johon kirjoitan mitä mieleni sillä hetkellä sattuu tuottamaan.
Aamusivut auttavat minua ratkomaan myös mieltä painavia asioita. Muistikirjani on kuin henkilökohtainen coach, jolle voin luottamuksellisesti kertoa asiat juuri sellaisena kuin ne ovat, paljaana, teeskentelemättömänä. Kun saan ajatukseni paperille, voin ottaa niihin etäisyyttä ihan kirjaimellisesti ja avartaa omaa näkökulmaani asiaan. Usein ratkaisut löytyvät kuin itsestään kynän sauhutessa paperilla.
Töihin ja töistä kotiin kävellessäni olen oppinut näkemään punaisen liikennevalon konkreettisena merkkinä pysähtymisestä. Suojatien ylittämistä odotellessani on hyvä hetki tarkkailla niin ympäröivää maailmaa kuin omaa tunnetilaa. Juuri nyt on hyvä.
Työpäivän mittaan pysähdyn ja olen läsnä asiakkailleni itse kohtaamisessa, mutta myös hetkessä ennen sitä. Asiakasyrityksen aulassa avautuu aivan uudenlaisia asioita, kun hengittää syvään muutaman kerran ja avaa silmänsä näkemään, ei vain katsomaan. Niin myös oman toimiston ikkunasta kadulle katsoessani.
Pysähtymiseni lähtee liikkeelle siitä, mitä on ulkopuolellani ja edeten siihen, mitä on minussa.
Tänään aamusivut tekivät minulle näkyväksi sen, miten monta kertaa päivän mittaan pysähdynkään. Kun asiat muuttuvat arjen rutiineiksi, ne saattavat muodostua niin itsestään selviksi, että sitä tarvitsee pysähtymistä ne havaitakseen. Eikö elämä olekin ihmeellistä?
Mikä sinulle on se hetki tai ne hetket päivässä, jolloin pysähdyt, näet ja tunnet, mitä on juuri nyt? Miten sinä tuot elämääsi pieniä lomankaltaisia hetkiä päivittäin tai viikoittain?