Tähän on tultu

Olen jo kohta neljä vuotta kirjoittanut silloin tällöin paikallislehti Sisä-Savoon pakinoita/kolumneja ”asiasta ja vierestä”. Tällä kertaa vahvasti tuosta vierestä. Pakinan kirjoitin jo lokakuussa. Tuolloin kirjani kirjoittaminen oli kiihkeimmillään. Nyt vasta sen uskalsin julkistaa muillekin luettavaksi. Tähän on siis tultu!

”Tiedätkö sen tunteen, kun olet viettänyt toista viikkoa ypö yksin syksyisellä mökillä? Seurana on ollut vain aamuyöstä pihalla haukkuva koira. Koiran kodista ei ole tietoakaan. Ainakaan se ei ole naapurimökeiltä, kun niillä ei ole ketään. Niin, siis sen tunteen. Tiedäthän? Mökkihöperyyden. Kun yhtäkkiä huomaat saunanlauteilla puhuvasi vatsallesi tai tuttavallisemmin pömpöllesi. Näin kävi minulle.

Sillä tavalla salakavalasti se suustani saunan lauteilla pääsi. Sanoin pömpölleni, että ole sinä vain siinä. Tuollaisena pyöreänä ja pömppönä. Ihan omana itsenäsi. Kunhat et enää isommaksi kasva. Menin vielä pömpölleni lupaamaan, että voisin hankkia elämälleni jonkun toisen keskipisteen. Noita sanoja piti kyllä jo tosissaan miettiä. Mitä oikein tuli luvattua? Miten sitä ihminen voi keskipisteestään luopua? Aika keskellä kroppaa tuo tuossa köllöttää.

Melkoinen tunteiden tulkkikin vielä. Isäkin aina sanoo, miten olen lapsesta asti kaikki ilot ja erityisesti murheet vatsallani läpi käynyt. Tottahan tuo on vieläkin. Vatsani se minulle kertoo, onko jokin asia minulle hyväksi vai ei. Oli sitten kyse ihmisistä, tekemisistä tai syömisestä. Piti ihan taputtaa tuota pömppöä. Mutta tosiaan isommaksi sen ei tarvitse enää kasvaa. On se tuon kokoisenakin jaksanut tunteeni kantaa.

Lähdin siitä saunan lauteilta ulos vilvoittelemaan. Ilo oli ihmisen pimeässä syysillassa istua riippukeinussa ja katsella kuun siltaa. Ei se kuu täysikuu ollut. En minä siksi pömpölleni puhunut. Ihan kaunispiirteinen kuun sirppi. Siellä se köllötti taivaalla, kuten pömppöni kropassani. Mars suihkuun ja takan ääreen mökin rauhasta nauttimaan.

Päätinpä vielä helliä vatsaani tuoreella (tai no, pakastimesta sulatin) sämpylällä ja kaakaolla.  Sitä ei olisi pitänyt tehdä. Ihan terästämätön tuo kaakao oli, en minä sillä. Mutta lyhyt on ihmisen muisti, kun nautinnoista on kyse. Eihän se minun vatsani vehnää siedä, eikä tuo kovin ihastunut ole sokeriinkaan. Tosin välillä täytyy suu pistää makeaksi vatsan kiukuttelusta huolimatta. Mutta tuota vehnää ei suukaan kyllä kaipaa. Hyvää kuitenkin oli.

Täytyy se vielä sanoa, että onneksi (siis teidän onneksi) näissä kolumneissa tulee sanamäärä vastaan, ettei ihan rajattomasti voi höpöttää. Mökkihöperökään. Toisin kuin syysiltana mökillä. Mökin katon alle kyllä höpötystä mahtuu varsinkaan, kun ei ole kukaan kuulemassa. Paitsi se vatsa, siis pömppö.”

Jaa tämä artikkeli

Scroll to Top