Innostuksen voima

Innostus tunteena kiinnostaa. Se on yksi yleisimmistä keskustelun aiheista johtajia valmentaessani. Eikä ihme. Innostus nostaa energiatasoa, aktivoi hyödyntämään havaitut mahdollisuudet ja suuntaa tulevaisuuteen! Tätä me yksilöinä, organisaatioina ja yhteiskuntana tarvitsemme. Taloudellinen kasvu edellyttää luovuutta, mikä edellyttää innostusta, joka ohjaa mahdollisuuksien näkemiseen ja voimavarojen vapauttamiseen.

Kansainvälisestä tutkimustiedosta löytyy vaikuttavia lukuja: työstään innostuneet ihmiset ovat 31 prosenttia tuottavampia ja 300 prosenttia innovatiivisempia ja heillä on 60 prosenttia vähemmän sairauspoissaoloja kuin muilla kertoo tilastotieteilijä, onnellisuustutkija Nic Marks, HS:n verkkolehdessä 28.9.2014. Osa valmentamistani johtajista kokee, että sisäinen tunteenpalo on kadonnut ja silloin ymmärrettävästi se ei tartu itsestä myöskään muihin.

Osa puolestaan pohtii, miten näyttää innostuminen ulospäin, kun on luonteeltaan hillitty. Mikä muuten on sinulle luontainen tapa olla innostunut? Yhdelle se on hyvin eläväinen. Kädet heiluvat, puna nousee poskille, koko keho on mukana sanojen virrassa. Toisten innostus on näkymättömämpää. Sisäistä kutinaa, jopa kuohuntaa, joka näkyy ulos ehkä silmien säkenöintinä ja vienoina ulospäin suuntautuvina eleinä.

Innostus, intohimo on se energia, joka pitää johtajan liikkeellä hyvin vaativassa tehtävässä. Oma intohimo auttaa johtajaa myös heittäytymään tärkeäksi kokemiensa asioiden puolesta. Kun johtaja on innostunut ja uskoo asiaansa, hän saa myös ihmiset helpommin mukaansa. Toki innostuksen varjopuolena voi toisinaan olla malttamattomuus kuunnella muiden näkökulmia tai säntäily innostuksen kohteesta toiseen loppuunsaattamisen kustannuksella.

Milloin sinä olet viimeksi pohtinut, mikä sinua omassa työssäsi, organisaatiossasi, kollegoissasi innostaa? Mikä saa sinun sydämesi sykkimään, niin että olet valmis antamaan parhaasi ja sitoutumaan tavoitteisiin, vaikka elämä välillä koetteleekin?

Erityisesti toimitusjohtajan työ ei ole vain työtä, se on elämäntapa. Silloin tarvitaan innostuksen, tarkoituksen ja merkityksen tuomaa voimaa. Kun taas usko omaan tekemiseen häviää, häviää intohimo ja se taas välittyy ja näkyy muulle organisaatiolle. Silloin on aika siirtyä sivuun ja jättää tilaa niille, jotka vielä uskovat. – See more at: http://www.hsco.fi/fi/BLOGI/#sthash.LPDE4wF4.dpuf

Jaa tämä artikkeli

Maarit Tiililä
maarit(at)tiilila.fi
Puh. +358 40 516 3321

Maarit Tiililä Oy
Kanavaranta 11 C 18,
00160 Helsinki

Y-tunnus 2215032-5

Haluatko minut puhumaan tilaisuuteesi? Ota yhteyttä. Rakennetaan yhdessä tarpeitanne vastaava innostava ja vuorovaikutteinen puheenvuoro.